perjantai 27. huhtikuuta 2007






Taas päivitystä: Ajattelin kokeilla kärhöjä, mutta nuo molemmat lienevät sellaisia, etteivät menesty viitosvyöhykkeellä. Kokeilen silti. Tuoksuhernettä aion kasvattaa myös. Taimia pieniä puskee päätään ylöspäin. Lemmikkiniitty kasvaa karkkilaatikossa... taitaa olla ahdasta... pitänee siirtää väljempään. Tomaatit, paprikt ja koristekaalit kasvavat myös ihan kivasti;-) Naapurin pihalla kököttää kaksi peltistä linnunpelätintä. Meillä on samanlaiset, mutta ne odottavat vielä pääsyään pihalle. Jokohan viimein saisi piirrettyä sitä pihasuunnitelmaa muutoksineen. Töissä on ollut kiirettä ja kolme pientä verottaa aikaa kotona iltaisin. Nyt on kuitenkin neljän päivän vapaa alkamassa.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2007






Nyt tekee mieli huokaista! Esikoisemme täytti 7 vuotta ja tänään vietimme kekkerit. Talo oli täynnä tarhakavereita, suurin osa poikia ja meno oli sen mukainen. Eilen siivosin ja suunnittelin tarjottavia. Kävin ostoksilla ja etsin sopivia kertislautasia ja servettejä, vaan en oikein sopivia löytänyt, kun meidän esikoiselle ei enää oikein muumit kelpaa. Poika toivoi kakuksi suklaakakkua ja ensimmäistä kertaa turvauduin kaupan valmiiseen suklaakakkujauheeseen, johon lisätään vain vesi. Leivon aika paljon ja mulla on paljon erilaisia suklaakakkureseptejä, mutta kun Jaakko esitti toiveen, että kakun pitää olla ihan tavallinen suklaakakku ilman mitään ihmetäytteitä eikä se saa olla juustokakku, joita usein teen, niin ajattelin kokeilla tuollaista helppoa ja nopeaa ratkaisua. Ratkaisu osoittautui loistavaksi! Annoin koemaistiaiset pojille illalla ja kysyin: "onko se hyvää vai hirveän hyvää?" Vastaus tuli kahdesta suusta: "HIRVEÄN HYVVÄÄ". Eli ei kai kannata äidin enää itse alusta alkaen edes leipoa;-) No en minä leipomisia jätä. Muutenkin kekkerien tarjottavat olivat helppoja lastenkutsujuttuja: pikkunakkeja, porkkanatikkuja, sipsiä ja juustonaksia, keksiä ja jäätelöbaari (tein jokaiselle jäätelöannoksen: eri värisiä jäätelöpalloja, strösseliä, vohveli, jätskikastiketta ja kermavaahtoa halukkaille) Oli menestys. Aikuisten pöytään olin lisäksi tehnyt kinkkupiirakkaa. Juomapuolikin oli onnistunut: Jokaiselle yksi pillimehu ja sen jälkeen spriteen sekoitettuna omatekoista punaherukkamehua. Teki kauppansa:-)

En olekaan näiden synttärijärjestelyjen yms. takia ehtinyt pariin päivään päivittämään tuota pihapuolta. Nyt tulppaanien nenät kuitenkin näkyvät ja hernepuussa ja lamoherukassa näkyy silmut. Sinisessä ruukussa kasvaa jotain, joka on itsellenikin yllätys, sillä istutin siihen joitakin sipuleita syksyllä, mutta en muista mitä. Tai no... saas nähdä, kasvaako siinä mikään, kun vielä ei mikään näy nousseen pinnalle.

torstai 19. huhtikuuta 2007

uudet ruukut


Nostin penkin ja tuolin jo paikoilleen. Vielä pitäisi pöytä kantaa autotallista ja oikeastaan pitäisi vielä kalustusta täydentääkin. Sinisen ja punaisen ruukun löysin parilla eurolla Halpahallista. Ajattelin tehdä toisesta lintukylvyn.

Mänty

Yksi ainut mänty oli sellainen ja sellaisessa paikassa tontilla, että se voitiin jättää. Muut olivat joko väärässä paikassa tai aivan risuja. Tuohon mielestäni sopii puu, mutta mietin vähän, olisiko paikka hyvä jollekin muulle puulle. Tuohon seinustalle on tulossa kasvimaa puoliympyrän muotoon.

halkopino trukkilavoilla

Tässä on kuivumassa syksyllä sahatut puut. Nuo trukkilavat tulevat myös hyötykäyttöön. Saatan tehdä ruukutuspöydän niistä Pionin ohjeiden mukaan. Katsoiko joku. Oli yksinkertainen ja kiva idea. Ruukutuspöydän laittaisin joko autotalliin sisälle tai sitten autotallin taakse.

rutoläjä!

Tämä rutoläjä räjäytetään pian. Rakennuspuut sahataan polttopuiksi ja tontin reuna siivotaan oikein kunnolla. Aloitimme urakan syksyllä ja paljon saimme siistittyä, mutta sitten tuli kylmä...

maanantai 16. huhtikuuta 2007

yrttejä ja muita kasvitarhan kasvateiksi

Mäkimeiramia, kesäkurpitsaa, ruohosipulia, rosmariinia ja koristekurpitsaa. Kasvimaa on tosin aivan perustamatta.

Lisää kylvettävää

Aion ainakin yrittää kesäkukkien kasvatusta itse, kun se tulisi halvemmaksi onnistuessaan kuin ostaa valmiita. Tässä on elämänlankaa, köynnöskukkasekoitus, kivikkokasvisekoitus, harjaneilikka, piiankieli, tuoksupielus ja punakosmos.

Ja lisää taimiviljelmiä

Täällä on lisää paprikaa, puistolemmikkiä, lobeliaa...

Taimiviljelmä

Vasemmalla tomaattia, keskellä pienissä purkeissa on paprikaa ja isommissa laventelia. Oikealla on koristekaalta.

Ja jokin vihertää jo perennapenkissä!

En tosin muista mikä tämä kasvi on, kun niin kiireessä äidin tuliaisia maahan laittelin.

Omenapuussa silmuja:-)

Ei ole puu ainakaan kuollut talvella!!! Kuvan ottamisen jälkeen, leikkasin oksia vähän. Toivottavasti osasin oikein!

Tämä nurkka kaipaisi jotain.

Olen ottanut kuvan parvekkeelta, joka on umpikuistin yllä. Nurkkaus, joka näkyy, on etelä-lounaaseen. Vieressä on tulo pihalle. Tähän pitäisi vielä keksiä jotain. Olen ajatellut kivipuroa ja kivikkoryhmää. Siinä kasvaa nyt riippaherne ja angervoja, mutta kaivan nuo angervot ylös ja istutan johonkin muualle.

piha parvekkeelta

Tässä pihamme ylhäältä päin. Neliöitä on 931, joista suurin osa on kuvassa. Punainen rakennus ei ole meidän. Oikeassa laidassa näkyy meidän autotalli/varasto. Kuvassa näkyvää kivillä reunustettua penkkiä aion laajentaa kaarevasti kohti lumen keskellä olevaa omenapuuta.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2007

Hätäisesti perustettu perennapenkki. Penkin takana naapurin autotallin seinä. Tuohon pitäisi keksiä jotain näkösuojaa. Olen ajatellut mm. valkokukkaisia pensaita tai jotain havua. Asian on vielä vähän auki. Reunassa kasvaa riippaomenapuu ja tätä penkkiä aion laajentaa reilusti reilusti ensi kesän aikana.
Ja tässä pihamme kadun puolelta. Tuohon tulee riviin 5 pilarikatajaa ja ihan kuvan etureunaan yksi tuija ja tuon soran tälle puolelle eli ulos kuvasta vielä toinen tuija portiksi. Tästä pääsee siis tielle, mutta on vain tarkoitettu mm. postin hakuun. Varsinainen käynti pihallemme on tuolta talon kulman takaa toiselle puolelle pihaa.

Pihamme

Tässäpä on sitten eka kuvakin blogiin. Tässä on siis talomme ja pihamme syyskuussa 2006 kuvattuna. Hienoinen ruohon viherrys näkyy jo, mutta nyt talven jälkeen huomaamme, että multaa pitää paikoitellen lisätä runsaasti ja niin tietenkin nurmikon siemeniäkin.

Puutarhaunelmia perustettu

Katsonpa, osaanko perustaa oman blogin. Perustaminen ei nyt kovin vaikealta tuntunut, mutta miten ihmeessä kaikki saavat niin hienoja ulkoasuja blogeilleen?

Olen nyt haasteen edessä, Mieluisan haasteen kylläkin. Meidän perheellämme on ihkaensimmäinen oma piha, jota pitäisi alkaa laitella ihan alusta pitäen. muutimme vuosi sitten rakennuttamaamme taloon. Viime kesän piha oli turpeella ja hiekalla. Joka paikka pölysi ja lasten jaloissa kaikki pöly ja hiekka kulkeitui sisälle taloon. Syksyllä tilasimme mullat ja nurmikkokin kylvettiin. Perustin myös hätäpäissäni ensimmäisen perennapenkin, jota aion kyllä kesällä laajentaa ja oikeastaan perustan sen uudestaa, sillä mm. suodatinkankaat jäivät kiireessä laittamatta. Kiire oli, koska äiti toi perennoita kotipihaltaan;-) Myös pari omenapuuta, pari pihlajaa ja syreeneitä sekä herukkapensaita istutin jo syksyllä.

Toivottavasti opin käyttämään tätä blogia ja lisäämään kuvia yms.